Oulun poliisilaitos ja Oulun vankila samalle kampukselle Hiukkavaaraan

Julkaistu 11.7.2018

Poliisihallitus, Oulun poliisilaitos, Rikosseuraamuslaitos ja Senaatti-kiinteistöt esittävät, että Oulun uusi poliisitalo ja Oulun vankila rakennetaan samalle kampukselle Hiukkavaaraan. Poliisi on jo aiemmin tehnyt päätöksen uuden toimitilan rakentamisesta alueelle nykyisen Oulun pääpoliisiaseman läheisyyteen.

Kyse on Suomessa täysin uudenlaisesta ratkaisusta, missä vankila ja poliisin tilat sijoitetaan toistensa välittömään läheisyyteen, molemmat kuitenkin omana rakennuksenaan.

Ratkaisulla haetaan erityisesti toiminnallisia hyötyjä osapuolille sekä turvallisuutta molemmille toimijoille ja alueelle. Se on myös kustannustehokas, koska yhteiskäyttöiset tilat vähentävät kokonaistilan määrää ja siirtymiset voidaan hoitaa ilman osapuolien liikenteellisiä kuljetusjärjestelyjä.

Tavoitteena on saada poliisille ja vankilalle uudet tilat mahdollisimman pian

Tilojen hankesuunnittelu alkaa lokakuussa ja valmistuu keväällä 2019. Alustavan aikataulun mukaan uudet tilat olisivat käytössä vuoden 2022 alussa. Hiukkavaaraan rakentaminen vaatii asemakaavan, mikä vaikuttaa rakentamisen aloittamisen aikatauluun.

Tilat suunnitellaan tiiviissä yhteistyössä käyttäjäorganisaatioiden kanssa, jotta ne palvelevat mahdollisimman hyvin kahden yhteistyötä tekevän organisaation toiminnallisia tarpeita.

Tilojen suunnittelu perustuu kummankin toimijan toimitilakonsepteihin, joiden linjausten mukaisesti tilat suunnitellaan. Molemmat konseptit on laadittu yhteistyössä Senaatti-kiinteistöjen kanssa ja konsepteihin on eri asiantuntijoiden ja käyttäjien kanssa haettu parhaat ratkaisut muun muassa palvelumuotoilun keinoja hyödyntäen. Vankilakonseptin mukaisesti vankilan tilaratkaisut tukevat vaikuttavaa toimintaa ja vuorovaikutusta. Poliisin ja Rikosseuraamuslaitoksen toimitilaratkaisuissa otetaan erityisesti huomioon henkilökunnan ja asiakkaiden turvallisuusnäkökohdat.

Valmistuessaan Hiukkavaaran uusissa tiloissa työskentelee n. 300 työntekijää.

Oulun vankilan tarveselvityksen valmistuttua aloitetaan kampuksen hankesuunnittelu. Senaatti-kiinteistöt on varannut hankkeelle rahoituksen, mutta hankkeen toteuttamiseksi tarvitaan Poliisihallituksen ja Rikosseuraamuslaitoksen päätökset rahoituksesta.

Lisätietoja:

Rikosseuraamuslaitos Esa Vesterbacka 029 56 88400 (13.7. saakka) ja Mika Antikainen 050 524 2287 (16.7. alkaen)
Poliisihallitus Jouni Jantunen 027 548 1537
Oulun poliisilaitos Sauli Kuha 040 506 5147
Senaatti-kiinteistöt Marita Rovamo 0205 811 664